Vuosikertomus 2015

IITIN KOTISEUTUYHDISTYS

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

 

JOHTOKUNTA

Puheenjohtajana toimi Aapo Metsäpelto, varapuheenjohtajana Hannu

Saarelainen, sihteerinä Minna Pekkola-Virtanen ja rahastonhoitajana Ari Aalto. Muut jäsenet olivat Eija Alinen, Raili Mikkola, Maija-Liisa Petsalo, Irmeli Salonen ja Johanna Välimetsä.

 

Karrala-toimikuntaan kuuluivat Irma Napola pj., Ari Aalto, Pekka Rossi, Eeva Mäkinen siht., Mailis Alaharju, Pauli Similä ja Aapo Metsäpelto. Vahvana taustavaikuttajana mm. näyttelyjen järjestämisessä on toiminut Toini Leino.

 

KOKOUKSET

Kevätkokous pidettiin 23.3.2015 Kausalan ABC:n kokoustilassa . Syyskokous pidettiin samassa paikassa 10.12.2015.  Johtokunta kokoontui 3 kertaa. Myös Karrala-toimikunta kokoontui 2 kertaa.

 

TAPAHTUMAT JA MUU TOIMINTA

 

Karralan kotiseututalossa oli avoimet ovet 25-26.7. Tällä kertaa esillä oli hääaiheinen näyttely jonka olivat koonneet Toini Leino, Eeva Mäkinen ja Irma Napola. Lauantaina esiteltiin Aino Vallin elämäkertaa ja sunnuntaina oli ohjelmassa kuvaelma iittiläisistä hääperinteistä 1800-luvulla. N. 90 hengen yleisö nautti Maakansan maa- ja kotitalousnaisten hääkahvit.

Yhteensä kävijöitä viikonloppuna oli n. 150.

 

Hääteema oli esillä myös 5-6.9 Wanhat Wehkeet-tapahtumassa johon Karralakin osallistui.

Karralassa kävi vierailijoita koko kesän aikana n. 700.

 

Karralassa järjestettiin kesäkinkerit 23.8. Seurakunnan puolesta paikalla  olivat seurakuntapastori Henna Huppunen ja kanttori Leila Räsänen. Osallistujia oli n. 20 henkeä.

Karralassa oli myös siivoustalkoot ja Imastun kummit vierailivat.

Karralan toiminnasta tarkemmin omassa vuosikertomuksessa.

 

Talasmäessä vietettiin perinteistä kotiseutupäivää 11.7 yhdessä Rinnemaasäätiön kanssa. Maija-Liisa Petsalo kertoi Aino Vallin ja Elma Rinnemaan välisestä ystävyydestä sekä juuri ilmestyneestä elämäkertateoksesta. Aimo Mäkelä esitteli kirjan sisältöä ja Mailis Alaharju murrekatkelmia.

Juha Haapaniemi esitteli verkonkudontaa ja musiikista vastasi Duo Maitotytöt, Helmi Heinonen ja Elsa Pölönen. Kymentaan maa-ja kotitalousseura huolehti kahvituksesta n. 50 hengen yleisölle.

 

 

Aino Vallin elämäkerta ”Lählätti min tänne Iittih” valmistui. 28.6 vietettiin juhlava kirjan julkistamistilaisuus Kausalan Ravilinnassa. Juhlassa oli moninaisia puheenvuoroja. Avaussanat esitti kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Aapo Metsäpelto. Kirjan taittaja Lasse Tolvanen esitteli kirjan sisällön ja Aimo Mäkelä kertoi omaa osuuttaan. Maija-Liisa Petsalo kertoi omia kokemuksiaan ja haastattelujaan Aino Vallin kanssa. Eila Metsäpelto piti myös puheen kotiseututyön puolesta. Sanna Mäkinen esitti hauskan roolin itse Ainona ja tenttaili Mailis Alaharjua, Aapo Metsäpeltoa ja Niilo Napolaa Iitin murteesta. Musiikista vastasi Soma- jousikvartetti.

Juhlassa muistettiin ansiomerkein monia henkilöitä. Suomen Kotiseutuliiton hopeisen ansiomerkin saivat Aapo Metsäpelto ja Maija-Liisa Petsalo. Pronssisen ansiomerkin saivat Liisa Alatalo, Kirsi Heikkilä, Niina Honko, Pertti Iiskola, Maija-Liisa Länsimäki, Eila Metsäpelto, Aimo Mäkelä, Anne Tolvanen, Lasse Tolvanen ja Voitto Ruohonen. Kirjasta otettiin 500 kpl:n painos.

Liitteenä Eila Metsäpellon laatima tarkempi kertomus kirjaprojektista.

 

Iitin Kotiseutuyhdistys ja nimenomaan Karrala-toimikunta sai Iitin kunnan kulttuuripalkinnon 1000€. Tunnustus luovutettiin Iitin Itsenäisyyspäivän juhlassa Ravilinnassa 6.12.2015.

 

Myytiin ryijy-kortteja ja Aino Vallin elämäkertakirjaa.